Perjantaina herään siihen, että nieleminen sattuu ja nieluni on turvoksissa. En osaa vielä erottaa eilisillan takkuista olotilaa aamukohmeesta, mutta päivän myötä tulee erittäin selväksi, että nyt ollaan kipeitä. Söin Ollin apteekista ostamia kurkkukipua lievittäviä imeskelytabletteja ja makasin sängyssä ja torkuin, sillä en pystynyt muutakaan ja se helpotti oloa. Myöhään iltapäivällä Olli kävi kaupassa ja samalla apteekissa ja toi minulle kuumemittarin sekä lämpöä alentavaa TriFlunexia ja jogurttia ja joitain helppoja tomaattikeittopikapusseja syötäväksi. Lämmöksi mittasin 38,5C. TriFlunex toimii periaatteessa samalla tavalla kuin Finrexin. Sen turruttavan vaikutuksen ansiosta syöminen oli hieman helpompaa, mutta erittäin kivuliasta jokatapauksessa. Hikoilin myös valtavasti koko yön.
Lauantaina päätin, että nyt täytyy päästä lääkärille ja soitin ensin Suomeen Michelelle ja ilmoitin tilanteestani, minkä jälkeen soitin Jolantalle. Hänellä oli sopivasti lauantaina muutenkin ylimääräisiä töitä koulullamme ja hän lupautui viemään minut lääkäriin. Pidän huolta, että muistan ottaa vakuutuslaput mukaan.
Noin tunnin odottelun jälkeen istuimme Ollin kanssa Jolantan kyydissä ja matkasimme Riikan keskustaan jollekin "ARS" päivystysklinikalle. Päivystävä lääkäri oli mennyt jonnekin eivätkä he osanneet sanoa milloin hän palaa, mutta he viittasivat meidät toiseen paikkaan. Se oli n. vartin kävelymatkan päässä. Pihalla muuten satoi hieman. Seuraava paikkamme oli jonkinlaisen sekavan terveydenhuoltokampuksen laidalla, mutta sielläkään ei ollut lääkäriä minua varten. Kello lähestyi yhtä jolloin Jolantan työt alkaisivat koululla. Hän soittaa muutaman puhelun ja peruu ensimmäisen kokouksensa ja saa kolme tuntia lisäaikaa. "We are going to save you. Yes." hän sanoo. Ennen lähtöä juomani TriFlunex alkaa pikkuhiljaa häivetä, mikä tarkoittaa sitä, että pian lämpöni lähtisi tasaiseen nousuun.
Sairaalassa odottelin yhteensä n. 3,5h
Kiidämme autolla Riikan toiselle puolelle Kipsalan saaren ohi. Kiertelemme tovin aikaa ja Jolanta kertookin, että autolla on melkein mahdotonta löytää mihinkään, ellei ole paikallinen, sillä melkein mistään ei saa kääntyä vasemmalle ja kadut ovat hämmentäviä. Jotenkin päädymme taas yhden, tälläkertaa yleisen sairaalan eteen ja Jolanta käy sisältä kysymässä mihin meidän täytyy ajaa päästäksemme oikeaan paikkaan. Kierrämme hyvän matkaa sairaalan alueen takaosaan jonka jälkeen suunnistamme vielä jonkin rakennuksen läpi ja vaikka minne. Tulemme vastaanottotilaan jossa on pieni odotustila penkkeineen ja vuoronumeroineen. Tilan halki kulkee myös hätätilapotilaat kärrysänkyineen. 238 on minun onnennumeroni. Taulu näyttää 231. Valtava nälkäkin alkaa heikottaa. Jolanta ostaa minulle kaakaon ja pähkinöitä evääksi, sillä muutakaan ei ole tarjolla. Puoli kolmen maissa Jolanta lähtee koululle töihin ja toivottaa onnea matkaan. Kahdesta muusta paikasta ei olisi välttämättä edes saanut englanniksi palvelua, mutta täällä se onnistui. Jolanta kysyi asiasta ja ilmoitti myös heille etukäteen, että englannista olisi nyt hyötyä. Hän oli todella suureksi avuksi. Hän kirjoitti valmiiksi lapulle meille taksia varten sairaalan osoitteet sun muut.
Kolmen aikoihin tulee minun vuoroni. Kerron vaivani, ojennan eurooppalaisen sairaanhoitokorttini ja vakuutuslappuni. Saan kuulemma myöhemmin laskun jonka minun täytyy toimittaa vakuutusyhtiölle maksettavaksi. Olli ei saa tulla kanssani toiselle puolelle odottelemaan, joten hyvästelen hänet. Hoitaja ohjaa minut käytävää pitkin ja penkille istumaan. Tunti tai kaksi siinä menee riippuen miten kiireinen lääkäri on. Kaksi tuntiahan siihen aika tarkalleen meni. Tuon ajan käytin suurimmaksi osaksi nukkuen ja nuokkuen.
Lääkäri vilkaisee suuhuni ja toteaa akuutin angiinan. Odottelen käytävällä vartin ja hän tulee ulos reseptin kanssa ja ohjaa minut jollekin tiskille jossa rouva allekirjoittaa reseptin ja pyytää n. 4 euron maksua. Tällä aikaa Olli on kävellyt ruokakaupan kautta asunnolle ja odottelee minua siellä. Itse en voi kävellä tuota matkaa tässä kunnossa joten pitäisi keksiä miten saan taksin. Jolantakaan ei antanut mitään taksinumeroa. Niin ja päivällä Michele tietenkin oli muistuttanut, että varokaa sitten niitä kusettaja takseja, pitää olla tarkkana niiden suhteen. Taksihässäköinnin ajatuksesta puistattuneena kävelen ulos ja huomaan oven edessä juuri paikalle saapuneen taksin josta astuu ulos joukko ihmisiä. Heilutan taksille ja pääsen hänen kyydillään suoraa asuntolamme eteen. 4€. Tai kyllä hän vähän sitä hintaa pyöristi/antoi liian vähän vaihtorahaa takaisin, mutta ei paljoa kiinnostanut.
Apteekissa on sama myyjä kuin aamullakin, jolta kävin kyselemässä jotain lääkkeitä ja kysyin myös mistä mahtaisi saada reseptiä, johon hän oli vain kohautellut olkiaan. Ojennan reseptin, saan lääkkeet ja menen kotiin.
Lääkkeet auttavat heti. Pari ensimmäistä päivää oloni on kummallinen. Vietän vielä pari päivää sängyn pohjalla, kunnes oloni on jo maanantaina iltaa kohti melkein terve. Lääkäri määräsi, ettei viikkoon saisi tehdä mitään.
En suosittele vieraassa maassa sairastumista kenellekään. Minulla oli onnekseni apunani Olli, sekä henkilökohtainen autonkuljettaja.
En suosittele vieraassa maassa sairastumista kenellekään. Minulla oli onnekseni apunani Olli, sekä henkilökohtainen autonkuljettaja.
Hei todella hyvä, että Jolanta heitti sinut lääkäriin. Laitan hänelle vielä kiitos viestin.
ReplyDeleteSe on kyllä inhottavaa kun sairastuu ulkomailla. Näitä aina välillä sattuu ja yleensä ensimmäisen ja toisen viikon aikana, mutta näille ei voi mitään. Ja tärkeintä on, että sait lääkkeet vaikka tuo lääkärikeikka oli aika painajaismainen. Ja onneksi taksikuski ei sentään pahasti yrittänyt huijata.